Selaimesi Javascript on pois käytöstä.Ota se käyttöön, jotta näet sivun kaikki toiminnallisuudet.
Valmistettu Saksassa
Yli 50 vuotta sitten kehitetystä ensimmäisestä lapsille tarkoitetusta Britax Römer-turvaistuimesta saakka yli 500 työntekijää on työskennellyt päivittäin sen eteen, että jokainen uusi tuote olisi entistäkin turvallisempi. Tiedämme, kuinka tärkeää lapsien turvallisuus on, koska olemme itsekin vanhempia.
”Valmistettu Saksassa” on meille tärkeä asia. Se ei tarkoita pelkästään sitä, että turvaistuin on ideoitu tai suunniteltu Saksassa, vaan että suurin osa istuimistamme on myös valmistettu siellä. Valmistettu Saksassa – ensimmäisestä ideasta lopulliseksi tuotteeksi.
Uuden Britax Römer-turvaistuimen kehitystyöhön kuluu kahdesta kolmeen vuotta. Kaikki mukana olevat osastot ovat yhdessä saman katon alla ensimmäisen idean testaamisesta aina tuotantoon saakka. Tämän ansiosta kaikki tiimit voivat työskennellä yhdessä yhteisen tavoitteen, maailman turvallisimpien turvaistuinten, saavuttamiseksi.
Alussa on idea, joka yhdistetään saksalaiseen tekniikkaan. Tuotekehitys on jatkuva prosessi, johon kuuluu tuotepäälliköistä, tuotesuunnittelijoista ja insinööreistä koostuva tiimi. Tuotesuunnittelun, testauksen ja simuloinnin tiimimme luovat ensimmäiset CAD-mallit läheisessä yhteistyössä keskenään. Tiimi arvioi mallit, suorittaa törmäystestit ja kehittää mallia edelleen, ja prosessia käydään läpi yhä uudelleen, kunnes uusi lasten turvaistuin täyttää kaikki vaatimukset.
Tämän periaatteen mukaan luomme ja suunnittelemme tyylikkäitä tuotteita, jotka heijastavat ajan trendejä ja värejä. Meillä turvallisuus ja muotoilu käyvät käsi kädessä. Siksi pyrimme varmistamaan, että käytetyt materiaalit ovat mahdollisimman laadukkaita ja että ne sisältävät mahdollisimman vähän ympäristölle haitallisia aineita. Jotta voimme taata tämän, olemme siirtäneet koko suojustuotannon Eurooppaan. Tuloksena on tuote, joka ei pelkästään takaa turvallisuutta, vaan on myös ergonominen ja hyvin suunniteltu.
Kehitystyön aikana lasten turvaistuimelle tehdään erilaisia testejä yhä uudelleen. Neljässä eurooppalaisessa testilaitoksessa tapahtuvan jatkuvan törmäystestauksen lisäksi istuimia testataan myös virtuaalisesti. Simuloimme virtuaalisia törmäyksiä yksityiskohtaisesti tietokoneavusteisen suunnittelun (CAE) avulla. Tämä antaa meille yksityiskohtaisia tietoja onnettomuuksien vaikutuksista. Testaaminen ei kuitenkaan lopu edes silloin, kun istuin on sarjatuotannossa. Testaamme säännöllisesti tuotantolinjalta otettuja istuimia törmäystestilaitoksissamme, ja testaamme myös turvavaljaita ja muita turvallisuuskomponentteja.
Britax Römerin istuimet valmistetaan käsin. Näin voimme varmistaa, että jokainen ruuvi sopii täydellisesti ja että lopputuote on täysin turvallinen. Kokemus on tärkeässä roolissa Britax Römerillä, ja jotkut tuotannon työntekijämme ovat olleet mukana tiimissä jo 35 vuotta. Teemme yhteistyötä toimittajiemme kanssa, jotta kuljetusreitit olisivat mahdollisimman lyhyitä. Tämä luo synergioita ja parantaa yhteistyötä tuotekehityksen aikana. Näytämme myös vahvaa esimerkkiä kestävän kehityksen ja kasvihuonekaasujen vähentämisen hyväksi lyhyillä kuljetusreiteillä ja vähentämällä pakkausmateriaalien määrää.
Kaikki turvaistuimemme on suunniteltu, muotoiltu ja testattu Saksassa. Noin 70% turvaistuimistamme valmistetaan Saksassa.
Ostoskorisi
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, joiden tavoitteena on parantaa käyttäjäkokemusta. Jos hyväksyt nämä tiedot tai jatkat sivuston käyttöä, hyväksyt myös evästeiden käytön.
Jos haluat lisätietoja käyttämistämme evästeistä tai tietoa evästeiden käytöstä poistamisesta, tutustu evästekäytäntöömme.
Browsing from the United States?
Visit our US website